Median määrä lapsiin kohdistuvan suojelutyön asioissa: mitä esikarsinta voi ja ei voi tehdä

Tätä aihetta on vaikea kirjoittaa toimittajan asemasta, ja siitä on versio, jota ei pitäisi kirjoittaa lainkaan: versio, joka kohtelee näiden asioiden kärsimystä markkinointimahdollisuutena tai joka väittää tunnistustarkkuutta, jota kukaan ei voi näyttää toteen.

Tämä kirjoitus on siis tarkoituksella kapea. Se käsittelee median läpikäynnin aritmetiikkaa, sitä, mitä automaattinen esikarsinta aidosti muuttaa, ja sitä, mitä se ei muuta.

Aritmetiikka

Yksi takavarikoitu laite sisältää tavallisesti kymmeniä tuhansia kuvia ja videotiedostoja. Asia, jossa on useita laitteita, yltää kuusinumeroiseksi olematta epätavallinen. Jakeluverkostoja koskevat tutkinnat voivat sisältää olennaisesti enemmän.

Tuon määrän ihmisläpikäynti on hidas välttämättömyydestä. Se on hidas, koska se vaatii huomiota, koska se vaatii harkintaa aineistosta, joka on reunoiltaan usein moniselitteistä, ja koska sitä tekevät ihmiset eivät kestä sitä pitkiä jaksoja. Hyvin johdetut yksiköt rajoittavat altistusaikaa tarkoituksella. Tuo raja ei ole tehottomuutta, se on työterveyden hallintakeino, ja jokainen laskelma, joka kohtelee läpikäynnin tunteja joustavina, on väärä ennen kuin se alkaa.

Rajoite ei siis ole määrä itsessään. Se on määrä läpikäyntituntien tarjontaa vasten, joka on tarkoituksella ja oikein rajoitettu.

Mitä automaatio oikeasti muuttaa

Median sisältöön perustuva indeksointi sallii kokoelman haun sen mukaan, mitä se sisältää, eikä vain tiedostonimen, aikaleiman tai tiivisteen mukaan. Se muuttaa kolmea asiaa konkreettisesti.

Järjestys. Läpikäyjä, joka käy aineistoa läpi järjestyksessä, jota sisältö on informoinut, löytää todennäköisemmin sen, millä on merkitystä, aikaisin. Asioissa, joissa uhrin tunnistaminen nopeasti muuttaa sen, mitä seuraavaksi tapahtuu, järjestys ei ole tehokkuushyöty, se on lopputulos.

Pois jättäminen. Suuret osat minkä tahansa laitteen mediakokoelmasta ovat taustakuvia, sovellusvälimuisteja, meemejä, kuvakaappauksia ja ladattuja resursseja. Niiden poistaminen läpikäyntijonosta on vähäriskistä, ja se on olennainen osa määrää.

Liittäminen. Liitteet, jotka sidotaan takaisin ne kuljettaneisiin keskusteluihin, ja kaksoiskappaleiden poisto jo nähtyä aineistoa vasten, muuttavat litteän tiedostokasan joksikin, jolla on rakenne. Sen tietäminen, missä ketjussa kuva saapui, on usein informatiivisempaa kuin kuva.

Kaksi näistä kolmesta ei vaadi ohjelmistolta minkäänlaista harkintaa aineiston sisällöstä, mikä kannattaa panna merkille, koska ne kantavat suurimman osan käytännön hyödystä.

Mitä automaatio ei muuta

Se ei poista analyytikkoa kierrosta, eikä se laske sitä tasoa, jota tuomioistuin edellyttää.

Mikä tahansa järjestelmä, joka luokittelee aineistoa, toimii alueella, jossa luokat on määritelty laissa, ne ovat lainkäyttöaluekohtaisia ja niistä kiistellään rajoilla. Iän arviointi kuvasta ei ole luotettavaa sillä alueella, jolla sillä on eniten merkitystä. Asiayhteys määrää usein kuvan luonteen tavoilla, joita mikään pikseleissä ei osoita.

Toimittaja, joka väittää tälle tehtävälle tarkkuusluvun, esittää väitteen, joka ei kestä vastakuulustelua, koska vertailuaineisto, josta se tuli, ei ole todellisen asian joukko, ja sen käyttämät luokat eivät ole niitä, joita laki käyttää.

Rehellinen kehys on siis se, että automaattinen esikarsinta muuttaa läpikäyntijonon järjestyksen ja koon. Sen määrääminen, mitä aineisto on, pysyy ihmisen ja oikeudellisena harkintana, ja ohjelmiston tehtävä on tehdä ihmisen työ mahdolliseksi eikä ennakoida sitä.

Tiivistetäsmäys ja sen rajat

Tunnettujen tiedostojen tiivistetäsmäys pysyy tämän työn luotettavimpana työkaluna ja vähiten käsiteltynä, luultavasti koska se on vailla hohtoa. Siellä, missä aineisto täsmää tunnettuun joukkoon, tunnistus on täsmällinen ja puolustettavissa tavalla, jolla mikään oppinut järjestelmä ei ole.

Sen rajoitus on yhtä selvä. Se löytää vain sen, mikä on nähty aiemmin ja luetteloitu. Uusi aineisto, uudelleen koodattu aineisto ja kaikki paikallisesti tuotettu ei täsmää, ja paikallisesti tuotettu aineisto on usein kiireellisin, koska se voi viitata yhä jatkuvaan haittaan.

Tuo on aukko, jonka sisältöön perustuva haku täyttää, ja väitteestä kannattaa olla täsmällinen. Se ei tunnista aineistoa laittomaksi. Se nostaa esiin aineistoa, joka muistuttaa kuvausta, jotta ihminen katsoo sitä aikaisemmin kuin muuten katsoisi.

Mitä toimittajalta kannattaa kysyä

Jos arvioitte mitä tahansa työkalua, joka väittää kykenevänsä median esikarsintaan, hyödylliset kysymykset ovat kapeita.

Kysykää, mitä aineistolle tapahtuu: poistuuko siitä mitään infrastruktuuristanne missään vaiheessa, indeksointi mukaan lukien. Tämän luokan asiassa vastaus, joka sisältää kolmannen osapuolen palvelun, on tavallisesti keskustelun loppu, ja sen pitääkin olla.

Kysykää, mitä järjestelmä väittää määräävänsä ja mitä se vain asettaa järjestykseen. Ne ovat eri asioita, ja toimittajat hämärtävät ne.

Kysykää, mitä läpikäyjä näkee. Työkalu, joka esittää päätöksen, kutsuu läpikäyjää vahvistamaan sen. Työkalu, joka esittää järjestetyn aineiston ja antaa läpikäyjän päättää, tekee saman aritmetiikan lainaamatta läpikäyjän arvovaltaa.

Kysykää altistuksesta. Se, voiko käyttöliittymä esittää aineiston tavalla, joka vähentää tarpeetonta altistusta ja pysyy silti riittävänä tehtävälle harkinnalle, on todellinen tuotekysymys, ja sellainen, josta yksiköt välittävät enemmän kuin useimmat toimittajat odottavat.

Sitoumus

VERA indeksoi median niin, että sitä voi hakea sisällön mukaan, ja avustajalta voi pyytää tiettyjen osien etsimistä. Kaikki se toimii asiakkaan omassa infrastruktuurissa, ilman verkkoyhteyttä, eikä mikään aineisto poistu verkosta missään vaiheessa.

Emme julkaise tunnistustarkkuuden lukua, emmekä tule julkaisemaan, koska emme voi näyttää sellaista toteen teidän edessänne teidän omalla aineistollanne. Jos arviointinne edellyttää sitä, sanomme sen mieluummin alussa kuin että se paljastuu kesken kaiken.